Hei!
Kiinnostaako käydä kuvauksissa TFCD/TFP periaatteella? Mulla on mallin tarvetta studion erinäisiin testeihin. Tarkoituksena on testata eri valaistus tilanteita, studion ulottuvuuksia ja sen tarjoamia taustoja. Eli varsinaisia teemakuvauksia ei ole luvassa tällä erää. Mutta se ei tarkoita sitä etteikö tuloksena olisi julkaisukelpoista materiaalia ja portfolioon kelpaavaa kamaa. Ajankohta olisi keväällä ja alkukesästä. Kestoa kuvauksilla on 2-3 tuntia.
Studio sijaitse Mänttän keskustan tuntumassa Mänttä-Vilppulassa. Joten jos olet muualta päin, niin omalla autolla tai muulla kulkuneuvolla pääsee perille parhaiten. Julkinen liikenne täällä on rajallista. Mäntässä on kattavasti taidetarjontaa, eli voit yhdistää kuvauksiin vierailun vaikka Serlachiuksen museoilla tai Galleria Halmetojassa. Aikatauluista vielä sen verran, että ne sijoittuvat virka-ajan ulkopuolelle tai viikonloppuihin.
Mitään sukupuoli, etnisyys tai koko vaatimuksia näillä kuvauksilla ei ole. Tila ei ole esteetön vaan liikuntarajoitteisen on melko hankala tai mahdoton päästä studioon. Ikä olisi hyvä olla yli 18 vuotta, että voit itse allekirjoittaa kuvausluvat/-sopimukset. Kuvauksien luonteen vuoksi on hyvä varautua odotteluun ja nopeisiin valmistautumisiin tarvittaessa. Lisää tietoa saat jos sopiva kuvauspäivä löytyy. kuvaus päiviä tulee olemaan 4-6 ja pyrin siihen että joka kerta olisi eri malli. Yhdet kuvaukset ovat ryhmäkuvaukset ja niihin tarvitaan useampi henkilö.
Ota yhteyttä sähköpostilla mikko@mikkoeevert tai puhelimella/WA +358504327729 tai pm mulle IG, FB. @mikkoeevert
Laita linkkiä portfolioosi tai sosiaalisen median tiliisi jossa on esimerkkejä kuvauksistasi. Kokemus ei ole vaatimus, mutta into, halu ja kyky olla kuvattavana on suositeltavaa kuvausten vaihtelevan temmon vuoksi.
Keskustellaan ja sovitaan kuvaukset.
T– MIkko