EERI HYRKKÖ 1922

Kun mää kerron -42 syksystä niin, niin ensimmäinen päivä tammikuuta uudenvuodenpäivän iltana olimme silloin etulinjassa. Niin tuli tämmönen joukkuevahvuinen osasto ja se havaittiin ajoissa ja, siinä oli Poventsan pohjoispuolella tämmösiä tiilitaloja, jotka olivat sitten pystyssä ja kakskerroksisia ja niin ne yllätettiin nää viholliset. Ne heittäyty maahan mut eivät luovuttaneet. Niin me tehtiin niin, että mentiin sinne portaita toiseen kerrokseen ja ammuttiin valopistoolilla koko ajan niin et he oli, valkoinen näkyvyys hyvä. Siellä oli sitten pikakiväärillä mies, joka oli helppo sinne alas ampua. Me tuotiin koko joukko siinä. Että tämmösiä saavutuksia on. Niin Ihantalassa. Siellähän ei ollu taisteluhautoja, ei korsuja, ei mitään. Koska sitä linjaa ei ollu ajateltu puolustuslinjaksi vaan viimeinen puolustuslinja oli Talissa, joka oli siitä n. 10 kilometriä Viipuriin päin. Niin, mutta siellä ei pystytty pysäyttämään. Ja sitten ensimmäinen päivä heinäkuuta -44 niin siirrettiin linja, tehtiin tämmönen pussinperä Ihantalassa. Ja se oli sikäli hyvä ratkaisu, että me olimme niin kuin masto nousi, me olimme ylhäällä ja kun vihollinen tuli, niin se oli tuolla alhaalla. Ja sitten meillä oli, siellä oli suuria kiviä, valtavan suuria kivanlohkareita. Niitten alla oli tämmösiä turvallisia paikkoja, että meillä oli niinku tämä luonto joskus tehty sellaiseksi, että meillä oli niinku paremmat asemat kuin vihollisella. Mutta meidän oli siis kaivettava. Koska kun tultiin uudelle linjalle, niin jokaisen oli kaivettava itselleen potero. Se on siis semmonen miehenmittainen kaivanto ja siinä sitten oltiin koko kesä mutta me siirryttiin siitä kirkonmäeltä lännemmäks. Mutta siellä oli sama juttu, että poteroissa me olimme.