Tuo ullakko ja siihen liittyvä kuva, on ollut mielessäni alkusyksystä asti. Vihdoin pari päivää sitten sain toteutettua kuvan mielestäni pois. Jokseenkin niin kuin kuvan olin ajatellutkin.
Vaikka itse en juurikaan pidä teosten vieressä olevista teosta selittävistä A4-lapuista, niin ajattelin itsekin hiukan avata kuvani vaikuttimia. En kuitenkaan ala selittämään kuvaa auki. Pitää nyt vain päättää laitanko kuvan ennen vai jälkeen liirumlaarumin. No mennään kuva edellä.
Siellä
Katsoja saa puolestani päättää mitä hän kuvassa näkee ja miksi. En kerro kuvan hahmon tarinaa, enkä vihjaa mitä hän on tuolla tekemässä saatika mihin menemässä.
Nuoruudessa eniten mieltäni miellytti sellaisten nimien kuin Lynch, Kubrick, Giger, Bowie ja Giraud (Mœbius) tuotokset. Ja Mielllyttää edelleenkin. Ehkä mielessä oli joskus tehdä itsekin jotain yhtälailla mieltä kutittavaa ja ajatuksia haastavaa tuotosta. Kukin noista mainitsemistani taiteilijoista oli, Lynch on yhä, mestareita saamaan pienistäkin aineksista aikaan tunnetta, tunnetta joka hiipii selkäytimestä, tunnetta josta ei saa aivan suoraan otetta. Sanon pienistä aineksista vaikka kaikkien noiden nimien työt ovat luokaltaan mammuttimaisia. Kubrickin ikoniset näennäisen staattiset keskisommitellut pitkät kuvat ja ristiriitaiset tarinat syvillä sanomilla, Lynchin pitkät hitaat kamera-ajot, oudot hahmot ja vielä hämärämmät tarinat, Gigerin luonnosta mukaillut hirviöt, Mœbiuksen maailmat jättiläisineen, Bowien päättymätön uusiutuminen alter egoineen... Ja kuitenkin aina ne nykäykset silmäkulmassa ja eteenpäin nojautumiset heidän tuotostensa ääresä tapahtuvat niillä hetkillä, kun ei näyttäisi tapahtuvan juuri mitään. Ei säikähdystä, ei kuvotusta, ei julmuuden uuvuttamalla aikaan saatua pelkoa. Vaan pinnan alta tulevaa ahdistusta tai syviä kysymyksiä, jotka saavat, tai eivät saa selitystä. Ja tuo ahdistus ja kysymysten herääminen ja vastatausten vajavaisuus kutkuttaa minua.
Minulla oli aika, jolloin mielikuvitukseni oli poissa, jossain viimeisen tv-pestini loppuvaiheiden ja valokuvaaja opintojen välillä. Kun mielikuvitukseni alkoi palailla ja luomisen into herätä, huomasin pelkääväni päästellä mitään ulos. Onko tällaisella keski-ikään tulevala ukolla järkeä ruveta toteuttamaan näitä mielen kuvia, joita nuorempana oli tarkoitus ruveta tekemään... Pysy ukko vaan lestissäs jonka valitsit, ei poiketa polulta jne. Vanhan ajan jäärät koputtelee takaraivossa latteuksiaan. Ja paskat. Kuvataan pois. Pari vuotta päätöksestä toteuttamiseen meni. Vaan tulipahan viimein avattua ovi. Se, mihin ovi vie niin se selviää aikanaan.
Palataas tuohon kuvaan. Tässä hahmo lähempää.
Nyt on kyllä suora viittaus Bowien Blackstar hahmon nappisilmiin. Eiku munhan ei pitäny selitellä mitään. Kertoilla tuntemuksiani vaan. Teknisestihän tuommoisen holvimaisen ahtaan paikan kuvaaminen voi olla hankalaa, jos siitä haluaa tehdä sellaista. Nyt päädyin paikan päällä tehdyn harkinnan jälkeen salamavalohässäkkä rakentelun sijaan ottamaan tilasta erikseen ikkunan tuomassa valossa hdr-kuvan, ja hahmosta kuvan yhdellä salamalla valaisten. Ja yhdistää nuo kuvat yhdeksi Photoshopissa. Eli Jos olisin fiksusti miettinyt valaistuksen vielä kerran lävitse ennen kuvauspaikalle menoa, olisin jättänyt yli puolet kalustosta kotiin. No kuntohan siinä vain kasvaa kun ylimääräisiä roudaa. Hyvähän sitä on olla kaikkea mahdolista varmuuden vuoksi käden ulottuvilla.
Kuvien yhdistäminen, varsinkin kun hahmokin kuvattiin samaan tilaan samalla paikalla olevalla kameralla ja samalla aukolla, ei ole suuri ongelma. Tuo yhdistelmäkuvaus työtapa antaa paljon mahdollisuuksia jälkikäsittelyyn. Hdr-kuva usein mielletään sadunomaisiin valotuksiin ja vahvoihin väreihin. Itse käytän sitä lähinnä siksi, että saan tasapainotettua kuvissa valoisuuksia jälkikäsittelyssä. Tässäkään kuvassa en olis saanut taustalla olevaa tilaa noin hienovaraisesti valaistua salamalla. Yksinkertaisesti ei ollut tarpeeksi tilaa. Eikä ikkunasta kameran takaa tuleva valo riittänyt valaisemaan tilaa yhdellä valotuksella. Hdr oli siis toimiva ja perusteltu ratkaisu tähän tilaan. Siitä voi sitten aina väitellä pitääkö kuvan valaistus rakentaa kokonaan paikan päällä vai saako "oikea" valokuvaaja valaista jälkikäsittelyssä. Oma mielipiteeni on yleensä, että eletään kuvan mukaan. Ja mulle on ihan sama käyttääkö aikansa salamalaitteiden säätämiseen, vai kuvan säätämiseen photarissa. Kunhan vaan tietää mitä haluaa ja miten saa haluamansa toteutettua.
Elokuvissa ja tummaa estetiikkaa sisältävissä kuvissa ei niinkään kuumota rumat ja iljettävät örkit ja petojen ruumiinosia lainaavat hahmot. Ne ovat silkkaa satukirjakuvitusta. Minua säväyttää tuommoiset ihmismäiset piirteet joissa jokin on pielessä. Minun sykettä ei juurikaan pompota suoraan silmille tuleva pelottelu. Ennemminkin minua kiihdyttää se kun jotain voi tapahtua, ja ei näe, eikä aavista tulevaa. On paljon mielenkiintoisempaa pidättää hengitystään ja keskittyä ehkä tulevaan, kuin säikähtää ja purkaa tuntemukset huudahtukseen ja hysteeriseen naurahdukseen kerta toisensa jälkeen. Vihjeiden pitää tulla pieninä murusina ja vaivihkaa, muuten kyllästyn nopeasti. Joskus hermostun kun elokuvat ovat suoraan draaman rakenteen käsikirjasta nykäistyjä lajityyppinsä stereotypioita. Ensimmäisen 10 min jälkeen tiedät mitä tulee tapahtumaan kenenllekin ja missä järjestyksessä. Haluan palata hyviin elokuviin ja taiteessen kerta toisensa perään ja löytää uusia kulmia näkemääni. Haluan tehdä valokuvistani moniselitteisiä, sellaisia jotka aukeavat eri katsojille hiukan eri tavoin. Tai eivät aukea ollenkaan, jossa tapauksessa toivon että kuvat kuitenkin aiheuttaisivat katsojalle jonkinlaisia kysymyksiä. Vaikka paljonkohan kello on.. oho.. kohta blogin julkaisu aika.
Tämä kuva nyt olkoon minun ensimmäinen askel kohti oman taiteeni suuntaa. Vapaa-ajan kuvauksia. Omaa ilmaisua. Tokihan jatkan muotokuvien tekemistä ja muidenkin kuvausten tekemistä... Ehkä tämän myötä ihmiset uskaltavat jatkossa pyytää hiukan erikoisempaakin kuvaa itsestään =) . Tai vaikka heittäytyä kokonaan minun mielikuvitukseni armoille... =D
Laita toki omia fiiliksiä tuosta kuvasta facebook-sivulleni. Tämä lienee kuitenkin vasta alkua, ja saa nähdä mitä alkaa tulemaan kun olen "Siellä".
Lämmintä kevättä: MikkoEevert
Löydät kuviani myös
https://www.facebook.com/MikkoEevert/
https://www.instagram.com/mikkoeevert/