ARVO NEVALA 1924-2018
Minä täytin tuota noin, minä jouduin maaliskuun 10. päivä -43 lähtemään ja minä täytin lokakuussa 18 vuotta. Silloin vietiin lapset sinne. Ja kun olen mailla kasvanut kakara, niin se oli vähän sellasta outoo se homma. Joo, no se oli, Suomessa oli neljä tutkaa, tuli Saksasta ja meidän tutkamme oli noissa saaristoissa niin ilmavalvontatehtävissä ja ilmottaa ne. Ja sen peitenimi oli Irja niinku siellä sanotaanki (viittaa matrikkeliin) ja sitten sitä siirreltiin paikasta toiseen ja tähystettiin sitten sillo yöllä tai päivällä niin kun lentokoneet lähtivät tuolta noin, tuolta Venäjältä, niin me nähtiin se sieltä. Otti vissiin jotain 300 kilometriä se tutka. Meitä oli neljä vaan. Saksalla oli kaikkia hienoja vehkeitä sillon kun oltiin naimisis saksalaisten kanssa. Sitten niistä tuli vihollisia yhdes yös. Niillä oli hyvää ruokaa ja hyvää viinaa ja paljon suklaata. Ja se loppus vihamielisesti. Ja jonku kerra niistä jouduttiin sitten vastakkain, niin kyllä se vihamielisyys sitten oli niin silmiinpistävää että hyvä olla ettei päälle käyty niinku normaalioloissa. Semmosta.