Viihtymistä

December 19, 2015  •  Leave a Comment

Ensimmäinen blogikuvattava Arttu laittoi viestiä, oli järjestänyt minulle seuraa. Muutaman viestin ja yhden puhelun jälkeen torstai aamupäivästä kuikuilin kävelykadulla. Mietiskelin mahdollisia kuvauspaikkoja ja ihmettelin, olinko koskaan nähnyt Joensuun kävelykatua normaalina päivänä ilman autoja. Kadun päässä on kyllä aikaraamit huoltoajoille, mutta kuitenkin tuntuu autoja liikkuvan siellä milloin lystää. Vaan eipä nuo toistaseksi päälle ole ajaneet, tosin maleksimistani en ole juoksuksikaan autojen edessä muuttanut.

Käsi nousee pystyyyn. Se on Ilja. Nähdyistä videopätkistä ja musiikista päätellen ei mitenkään tuppisuu tai nurkissa luimisteleva tapaus. Leveä hymy ja tervehdys. No ok, tää kuva on otettu tapaamisen jälkeen, eikä leveää hymyäkään. Kuvan värimaailma ei silmään näyttänyt tasapainoiselta. Vihreä kuorma-auto ja punatakkinen mies lepää kivan räikeästi kainalossa. Käytetääs vanhaa kikkaa ja laitetaan mustavalkoiseksi, pääsee samalla helpommin säätelemään kuvan valoisuuksia.


Jos sanoisin että johdattelin keskustelua, valehetelsin. Jutustelu soljui luontevasti musiikin, valokuvaamisen, musiikkivideoiden, esiintymisen ja oman työn myymisen kiemuroissa. Ilja Teppo tunnetaan Itä-Suomessa hyvin omasta ja yhtyeidensä tuotannoista / keikoista, sekä isänsä taustajoukoista ja työkumppanina. Liiketaloutta ja kansanmusiikkia opiskellut Ilja tunnustautuu Venäjän ystäväksi. Haluaville hän jakaa tietoaan maassa olemisesta ja toimimisesta.  

Tartuin kiinni liiketalouteen. Myynti, se on tällaiselle humanistille syvä suo. Ja tulihan vinkkiä ja kannustusta. Luota vain osaamiseesi ja hinnoittele niin että asiakaskin uskoo sen. Kuka luovan työn tekijään uskoo jos ei muusikko tai tässä tapauksessa kuvaaja ei itse usko. Omaa luomistyötään on henkisesti hankala myydä. Kieltävät vastaukset ja tylyt tinkimis yritykset on vaikea olla ottamatta henkilökohtaisesti. Siihen on vain totuttava ja opittava. Luova työkin on tuote vaikka puhutaankin itsensä myymisestä. 

Iljan kanssa keskustelu oli ilahduttava kokemus. Jo se, että hiukan ennen sovittua aikaa tuli tekstari, että tulee pikku myöhstyminen, antoi positiivisen laineen. Siinä vinkki monille huomioimisen taidosta. Koko pikku juttutuokiossamme huokui aito läsnäolo, kiinnostuminen aiheista ja uteliaisuus. Ja se kuinka Ilja arvostaa eri alojen taitajia ja heidän tarmoa ja uskoa omaan tekemiseen ja saavutuksiin. Hienoa tavata tällaisia ihmisiä! Positiivinen pohjakaiku tekemiseen ja olemiseen tässä hetkessä. Totesimme kyynisyyden olevan näinä aikoina turhan helppo ratkaisu. Sen välttämiseksi pitää pyrkiä muistamaan miksi asioita tekee niiin kuin tekee. Kyllä ne muut hoitaa puukkojen selkään heittelemisen, ei siihen tarvitse itse vaivautua. Ottaa sen kannustuksena tehdä seuraavalla kertaa paremmin.

Niin, ei muuten tullut kädet taskuissa kuvaa tällä kertaa. Väistin sen. Lähikuvan kyllä laitan. Jälleen rakennusten linjat vievät kohti kasvoja. Samat linjat jatkuvat vielä kasvoissakin. Hymyllä mennenään vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Kuvavalinta on yksi valokuvaajan kompastuskivistä.   Pitää tunnistaa sopivin kuva kulloiseenkin toimeksiantoon.
(Mutta minäpä saan laittaa blogiini sen kuvan minkä itse haluan.. hehe). Toimintaa sisältävissä valinta voi olla yksiselitteinen, mutta muotokuvissa valinnat tehdään ilmeistä tai ilmeiden pienistä vivahde eroista. Tässä Suomalainen Venäjän kävijä, kulttuurintuoja/viejä jenkkipipoineen. Hymyssä suin kulttuurit yhdistyvät.

Siinä kun olimme saaneet Hyveessä & Paheessa kahvikupposet kumottua, siirryimme kävelykadulle kuvaamaan. Melkein jo odotin jostain pelmahtavan savannin eläimiä tai vähintäänkin hassun hatun tai jotain... liekö oli Kaukolasipartion videot mielessä minulla. Yhtä välittömästi kuin aikaisemmin jutusteluun, Ilja heittäytyi kuvattavana olemiseen, mikä oli hienoa. Filmiaikana ei olisi mennyt edes rullaa. 

Saa nähdä mihin tämä minun pikku itsetutkiskelu ja ihmisiin tutustuminen minut viekään. Sitä miettii mitä on jäänyt arkuuden takia tekemättä. Miksi sitä ei aikaisemmin alkanut valokuvaajaksi. Tai tehnyt sitä ja vähän tätä.  Iljan sanoja muikaillen " Mitä sitä miettimään, vielä tässä on aikaa tehdä vaikka mitä, anna mennä vaan". No minäpä annan mennä. Saas nähdä ketä seuraavaksi pääsen kuvaamaan ja hetkisen tutustumaan. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin..


Comments

No comments posted.
Loading...

Archive
January February March April May June July August September October November (1) December (4)
January February March (2) April May June July (1) August September October November December
January February March April May June July August September October November December